Vanhan ajan palveleva lihakauppa

Vanhan ajan palveleva lihakauppa

Vanhan ajan palveleva lihakauppa

Vanhan ajan palveleva lihakauppa

Aukioloaikamme

Ma - Pe
9:00 - 18:00
La
9:00 - 15:00

Kaarinan Lihakauppa on maaliskuussa 2019 perustettu, kunnon vanhan ajan lihakauppa.

Loistavan sijaintimme ansiosta palvelemme koko Turun seudun asukkaita, yrityksiä sekä saaristoon matkaavia mökkiläisiä.

Meillä tosiaan palvellaan: asiantuntevasti ja iloisesti!

Lihatuotteet

Monipuolisesta valikoimastamme löytyy niin tuoretta lihaa kuin jalosteitakin: nautaa, porsasta, broileria, karitsaa, liha- ja makkaraleikkeleitä, palvituotteita ja makkaroita. Meiltä myös Black Angus -pihvilihaa, uusiseelantilaista karitsaa, riistaa ja hevosen lihaa joko pakasteina tai tuoreina saatavuuden mukaan. Tuotteiden oheen saat asiantuntevat suositukset, ohjeet ja vinkit, miten parhaiten onnistut lihan valmistuksessa. Asiakkaiden erikoisimmatkin toiveet pyrimme toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Esitä rohkeasti toiveesi.

Oheistuotteet / Muut tuotteet

Myymälästämme saat kätevästi mukaasi myös Salosen pimeäpullon tuotteita, Euro-Eastin herkullisia säilykkeitä, Kyheröisen kanalan kananmunat, muut sesongin mukaan vaihtelevat oheistuotteet sekä lihaherkut lemmikeille. Tarjolla on paljon tuoretta, kotimaista, laadukasta ruokaa – aina erinomaisen palvelun kera.

Yrityspalvelu

Myös paikalliset yritysasiakkaat ovat enemmän kuin tervetulleita kaupoille. Pystymme tarjoamaan pitopalveluille, lounaskahviloille, grilliyrityksille ja juhlajärjestäjille ainutlaatuisen tuoreet lihatuotteet, aina toiveiden mukaan leikattuina tai käsiteltyinä. Piipahda kaupalle, niin katsotaan, miten voimme palvella.

Poikkeuksellinen laatu ja palvelu

Kaikki tuotteemme ovat ensiluokkaisia laadultaan, asiantuntemus ja palveluasenne palvelutiskin takana on parasta mahdollista ja jokainen asiakaskohtaaminen on meille tärkeä. Kaikesta tästä syntyy asiakaskokemus, jonka perässä meille tullaan ensimmäisen kerran jälkeen aina uudelleen ja uudelleen. Kun ovestamme lähtee hymyilevä asiakas, tiedämme, että olemme onnistuneet.

Yhteystiedot

Ahkiokatu 2
20780 Kaarina

0500 878 111
lihakauppa@kaarinanlihakauppa.fi

Aukioloaikamme

Ma - Pe
9:00 - 18:00
La
9:00 - 15:00